021.

Mutta älä rakastu. 

Älä rakastu siihen kauniinpaan.

Muulla ei ole mulle merkitystä.

Niin kauan kun olet onnellinen ja siinä. 

Ihan niinkuin silloin kauan sitten, kun meitä ei oltu liimattu yhteen, muistatko?

Ollaan taas ne hullut ja rakastuneet, jotka kieltää kaiken ja hukkuu humalaan.

Ollaan ne

Ollaan ne täällä meidän likaisilla astioilla täytetyssä asunnossa

Ollaan ne täällä ja hukutaan valkoiseen
joka polttaa aina liikaa limakalvoja

                                                                                                                                    Ollaan ne

Ollaan ne, jotka ei koskaan rakastu. 

Ainakaan toisiinsa.

Ikinä, rakkaani. 

020.

Muhun sattuu niin paljon että makaan vaan lattialla enkä voi liikkua.

En muistanut että tällästä kipua on. 

Edes lauantain LSD:hen hukkuminen ei pelastanut totuudelta,

vaikka mä yritin hukuttaa koko maailmani siihen. 

Mun pitäis kirjottaa siitäkin, saada ne asiat ylös etten unohda. 

Mutten voi. En voi ajatella. 

Muhun sattuu liikaa.

Tämä on ihan naurettavaa, koska ei vika ole meissä.

Meissä ei ole ongelmaa.

Vaan siinä, että mä muutan pois.

Todella kauas pois. 

Ja niinku nyt heti.

Ja tuo toinen jää tänne - ja se repii meidät palasiksi.

Koska me oltiin just niin lähellä, ettei olla kumpikaan ikinä oltu.

Haluaisin huutaa, että rakastan ihan oikeasti. 

Mutta mitä se enää hyödyttäisi, rikkoisi vain lisää.

En jaksa hengittää. 

019.

Kyllä mä tiedän ettet sä voi tulla mun mukaan. Ettet sä tule. 

Vaikka mä kuinka pyytäisin.

Olen kokoajan vaan ajatellut sen niin, että kyllä se siitä.. 

Että olet nyt hämilläsi ja surullinenkin ehkä. 

Mutta lopulta etäydyt ja unohdat. 

Ei sulla mene kauaa, kun mun paikalla on joku. 

Ihan niinkuin aina ennenkin, eikö niin? 

Pian siinä on joku toinen joka on tärkeä, ja me ollaan vain muisto 

- joka ainakin minun silmissä on niin tajuttoman kaunis.

Ehkä tulet sitten kesällä käymään ja se on täydeliistä. 

Ajattelin sen näin. Ja hyväksyin sen näin. 

Että näin siinä nyt vain käy. 

Koska vaikka haluan sinut, on mun mentävä. 

En voi jäädä miettimään sitä, sillä muuten tukehdun lisää. 

En voi jättää tuollaista tilaisuutta käyttämättä, 

en vaan voi. 

Mutta nyt kun mä makaan tässä tyhjällä sängyllä kirppurassa, 

sikiöasennossa kyyneleet naamalla ja tärisen, taidan ekaa kertaa miettiä asiaa omalta kannalta. 

Mikä kuulostaa hullulta, koska eihän se ole mitään muuta kuin itsekästä vain lähteä. 

Mutta nyt mä jäin miettimään, että mitä mulle käy? 

Ja mun teki mieli oksentaa. 

En mä tiennyt että toiseen voi rakastua näin kovaa. 

Enkä mä tiedä tykkäänkö siitä tunteesta.

Koska se sattuu.

Ihan helvetisti. 

018.

Mun silmissä sataa tarinoita, ne piirtyy pehmeenä utuna verkkokalvolle tanssimaan. 

Niiden jalat on tahmeat.

Mä haluaisin saada ne kaikki sadut talteen - koska mulla ei ole hajuakaan mistä ne tulee. 

Tai mitä ne on.

En tahdo että ne menee pois, tykkään lukea mun omaa satukirjaa. 

Se oli vaan vitsi, mutta musta oikeesti ois siistiä kirjottaa satukirja.

Ihan oikea satukirja, missä on paljon kuvia ja taiaksi muuttuvia sanoja.

Sellaista taikapölyä.

017.

Mä kuuntelen liian monta kertaa putkeen rakkausbiisiä ja tanssin alushousuissa pitkin kämppää. 

Mua vähän naurattaa, enkä edes tiedä mikä. Kai mä olen vain onnellinen, ainakin vähän. 

Vaikkakin ikävä on ollut kamala viimepäivinä mun rakasta naista kohtaan. 

Se on tuolla jossain niin kaukana, eikä näe mitään mitä täällä on. 

Mitä täällä tapahtuu. 

Mä tahdon liittää sen tähän palapeliin, missä on liian suuri kolo sitä varten. 

Kuukausi ja sitten se tulee. 

Sitten kaikki on täydellistä, vaikka mä tiedänkin että se käskee mun ryhdistäytyä. 

Ei saa vetää piriä tiistaina aamuyöllä, ei saa polttaa kannabista melkein joka päivä ihan liikaa. 

Ei saa syödä yksin ekstaasia ja eksyä kaupungille. 

Ei saa liikaa. Ja mä tiedän. 

Mutta kun ei se ole täällä, mua ei kiinnosta mikä on liikaa.

Se kuitenkin vain hetken saarnaa, ja tahtoo sitten itsekin.

Mä niin odotan että nämä kaksi kaunista tapaa ekaa kertaa oikeasti. 

Koska sitten.. ah.

Ja mun on hyvä näin - kauniisti sekaisin.

016.

Ne sanoo että mä olen ollut liian monta vuotta rappiolla mun omassa ihmemaassa. 

Mua naurattaa aina iltaisin, enkä näe enää painajaisia.

Joten mua ei kiinnosta. 

Mun on hyvä olla.

Ja juuri nyt, se on mulle arvokkaampaa kuin se mitä oikeasti pitäisi olla.

015.

Mutten mä saa mitään aikaiseksi. 

Mä olen joko liian onnellinen tai liian ahdistunut - en ole päättänyt. 

Joskus musta tuntuu, että olen niin pakahtunut onnesta, että se ahdistaa mua. 

En tiedä onko se mahdollista - mutta enhän mäkään ole. 

Kaipaan mun ystäviä ja samalla en kaipaa mitään. 

Mun on niin hyvä olla tässä, etten mä voi pyytää enempää. 

Se sanoi mulle taas, että se ihastui muhun uudestaan. 

Ja uudestaan. 

Se sanoi sen taas. 

Ja mä taisin olla vaan ihan hiljaa. 

Hymyilin.