006.

Ehkä sitä pidetään vaan vitun siistinä kliseenä, lohduttomana ja surullisena elokuvana. Valokuvina ja kirjoina. Herkkinä kohtauksina. Mutta mä voin kertoa teille, että sitä tapahtuu ihan oikeastikin. Ihan oikeasti se vesi tuntuu kuumalta iholla, polttelee liikaa ja raapii arpia auki. Ihan oikeasti se tupakan savu höyrystää koko kylppärin, koska poltan täällä, vaikkei meillä ole edes tuuletusikkunaa. Ihan oikeasti mulla on kahvikuppi tuossa vieressä ja sormet on kylvystä ryppyiset. Ihan oikeasti mä itken täällä ammeessa. Täällä vitun kylppärissä. Keskellä kliseitä.

Tupakkaa, kahvia ja kylpyämme - vitun siistiä.

005.

Kaipaan sitä naista ihan vitusti. Rakastan sitä naista vielä enemmän kun viimeksi. Mutta onneksi se on niin kaukana, etten pääse sitä koskettamaan. Hetkeen ainakaan. Myöhemmin kirjoitan kunnolla. Pitäisi kirjoittaa. Haluaisin kirjoittaa. Haluan vapautua. Mutta näppäimistö on rikki ja sormet täynnä haavoja. Ehkä huomenna sitten, kunhan sormet tuntevat taas muutakin kuin kipua.

Rikoin nimittäin peilin, vähän myös itseäni.
Se oli ihan vapauttavaa - hauskaakin.
Typerää.